Share |

Jaana Putus

Share |

Keskiviikko 15.2.2017 klo 21.59


Kirjoittaja;

Kunnanvaltuutettu Jaana Putus

Vaalikausi alkaa olla lopuillaan. Aika on mennyt nopeasti, vaikka tämä valtuusto onkin saanut pidennetyn kauden, kun kunnallisvaalien ajankohtaa siirrettiin syksystä kevääseen. Valtuustokauden alkupuoli meni kuntarakenneselvityksiä tehdessä. Pornainenkin oli hyvin lähellä kuntaliitosta, mutta Keski-Uudenmaan muiden kuntien hylätessä valmistellun sopimuksen Pornainenkin säilytti itsenäisyytensä. Talouslaskelmia Pornaisissakin tehnyt Eero Laesterä  ei nähnyt Pornaisten kunnan selviävän itsenäisenä jatkossa. Nyt olikin mielenkiintoista lukea kuntalehdestä Laesterän lausuma, että Sote pelastaa pienet kunnat. Hänkin oli sitä mieltä, että pienillä kunnilla on tulevaisuudessa mahdollista selvitä taloudellisestikin. No mehän se täällä ollaan kyllä tiedetty jo pitkään, emme ihan kaikkia kauhuskenaarioita uskoneet aiemminkaan. Hyvä asia laskelmissa oli se,  että saimme tehtyä sopeuttamisohjelman. Nyt taloustilanne  näyttää hieman paremmalta. Talous tiukalla joudumme kyllä tulevaisuudessakin olemaan, mutta siihen tällä Pornaisissa on totuttu. Suu säkkiä myöten.  Oma ryhmämme on pysynyt yhtenäisenä, muissa ryhmissä on ollut Pornaisten mittakaavassa huomattavaa turbulenssia. Mekin saimme yhden lisäjäsenen tämän vuoden alusta. Vaalikauden ilonaiheita on ollut Mika Waltarin koulun käyttöönotto sekä kevyenliikenteen väylän rakentamisen aloittaminen Parkkojan koulun kohdalla. Selkeästi valtuustokauden loppupuolella olemme taas päässeet käyntiin Pornaisen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Seuraava valtuusto onkin rakentamassa uutta kuntaa ilman sotea kuntalaisten hyvinvointi keskiössä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini