Share |

Blogikirjoitus; Kotiin

Share |

Torstai 13.12.2012 - Tea Nieminen


 

Kotiin…

 

Niin vain on aika mennyt ja vaalit käyty. Muistan vielä kuinka Virkin Juha ajoi meidän pihaan juuri kun olin tullut kotiin. Olin ollut edelliset yhdeksän päivää tiiviisti italialaisten ja pornaislaisten nuorten kanssa Youth in action ryhmätapaamisessa Pornaisten yhtenäiskoululla. Olin varmasti näky kun väsyneenä ja päivän kirveskosken koulua siivonneena astuin autosta ulos. Tein päätöksen lähteä ehdokkaaksi sillä seisomalla eikä Juhan tarvinnut kauan minua suostutella. Todennäköisesti mies yllättyi itsekin pikaisesta vastauksesta. Vaikka kuulostaakin, että tein päätöksen ehdokkaaksi lähdöstä nopeasti, olin ehtinyt jo kypsytellä asiaa neljä vuotta. Edellisissä kunnallisvaaleissa olin asunut kunnassa vasta jonkun aikaa ja silloin en kokenut ihan pienten lasten äitinä olevan mielekästä lähteä ehdokkaaksi. Enhän tuntenut vielä kuntaa kunnolla ja tiennyt sen asioista juuri mitään. Nyt neljä vuotta myöhemmin tilanteeni oli toinen. Juhan ajo meidän pihaan kysymään mukaan lähtemistä tuli siis oikeaan aikaan.

Omalta kohdalta vaalien lopputulos ei tuonut valtuustopaikkaa, mutta en silti koe tehneeni turhaa työtä. Ensinnäkin sain tutustua aivan valtavan ihaniin ihmisiin. Meillä oli hyvä ehdokasporukka jonka kanssa oli mukavaa seisoa niin Salen kuin K-kaupankin pihalla tavaten kuntalaisia. Henki puolueen sisällä oli hyvä koko kampanjan ajan. Ketään ei ikään tai sukupuoleen nähden katsottu pitkin nenän vartta vaan meistä jokainen sai olla oma itsensä. Jokaisen tietämys ja näkemys otettiin ilolla vastaan. Sama tunnelma on jatkunut myös vaalien jälkeenkin.

Tällä hetkellä on menossa puolueiden väliset neuvottelut siitä miten lautakuntapaikat jaetaan eri puolueiden kesken. Aika näyttää tulenko saamaan jonkun lautakuntapaikan, vaikka valtuustopaikkaa ei tällä kertaa tullutkaan. Mutta vaikka omalta kohdaltani kävisi miten tahansa niin sen tiedän, että voin mennä koska tahansa puhumaan ja kertomaan mielipiteitäni meidän valtuutetuille ja tiedän heidän kuuntelevan mitä minulla on heille sanottavaa. Tiedän aina tulevani kotiin asioideni kanssa, kotiin jossa niitä kuunnellaan ja kunnioitetaan.

 

Kiitos kaikille äänestäneille!

 

Ja oikein rauhaisaa joulua teille kaikille!

 

Tea

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini