Share |

Lausunnot kuntarakennelaista

Sunnuntai 24.3.2013 - Valtuutettu Jaana Putus

Valtuustokautta on nyt kulunut lähes kolme kuukautta. Tiedossa oli jo vaalien aikaan, että edessä on haasteellinen valtuustokausi, valtakunnan politiikan valossa mahdollisesti itsenäisen Pornaisten  kunnan kohtalonhetket tulevat eteen. Ennen vaaleja kaikki olivat sitä mieltä, että Pornaisten tulee säilyä itsenäisenä. Jos nyt kysyy päättäjiltä, onko edelleen näin, niin useimmat vastaavat sitä edelleenkin haluavansa, mutta usko siihen, että näin voisi olla tulevaisuudessa on monelta karissut.

Olo on hyvin sekava. Olemme antaneet lausunnon kuntarakennelaista. Tätä lakia ovat monet oikeusoppineet ja asiantuntijat pitäneet huonosti valmisteltuna. Kuntien lausunnot ovat suurelta osalta olleet kriittisiä. Minulla on sellainen tunne, ettei näillä lausunnoilla tule olemaan jätepaperia suurempi arvo ja jo nyt kun suurelta osalta elämme virtuaalisessa maailmassa, ei aina sitäkään.

Syksyllä olin  mukana kuntien kuulemistilaisuudessa ja siellä kuului oikeastaan yksinomaan kriittisiä kommentteja tulevasta kuntarakenneuudistuksesta, erityisesti aikatauluista ja siitä ettäsote-uudistuksen tulisi kulkea samaan jalkaan kuntauudistuksen kanssa. Näillä kuulemistilaisuuksilla ei ollut yhtään mitään merkitystä. Selvityksiä on tehty ja jonkinlainen sote-esityskinsaatiin, mutta hämmennys vain ainakin minun päässäni lisääntyy.

Meille on vakuuteltu, ettei liitospakkoa tule. Eipä varmaankaan tule. Päätät tai itket ja päätät kuntasi lopullisesta hautaamisesta.  Pakko tulee vaikkei pakotetakaan, kun rahat loppuvat ja velvoitteet lisääntyvät.

Ja kun on pakko selvittää jotakin vaihtoehtoa, niin sitten vedetään siitä se  johtopäätös, että tehän halusitte tätä vaihtoehtoa….

Seuraavaksi lausumme Metropoliesityksestä, samalla pitäisi omaa kuntastrategiaa valmistella, mielenkiintoinen tilanne.

Itse työskentelen terveydenhuollossa ja olen 30-vuotisen työurani aikana tottunut jos jonkinlaiseen organisaatiomuutokseen, mutta pohjimmiltaan työt on aina tehtävä ja potilaat asiakkaat ovat ainoita oikeita työnantajia, joten en enää stressaa mitä oman työpaikkani organisaatiossa tapahtuu. Kuntalaisetkin voivat siinä mielessä rauhoittua, aina tulee jonkun ne palvelut järjestää. Meidän päättäjien tulee nyt vain pitää huolta siitä, että palvelut edes jossain järkevässä määrin säilyvät täällä meilläkin, joudumme sitten minkälaiseen suurkuntaan tai sote-alueeseentahansa.

Mukavaa kevään odotusta kaikille, elämä on paljon muutakin kuin kuntauudistusta ja sotea.

Jaana Putus 24.3.13

Kommentoi kirjoitusta.